Työsuojelukoulutukset

Työsuojelulla tarkoitetaan työnantajien ja työntekijöiden välistä yhteistyötä, jolla ylläpidetään ja parannetaan työn terveellisyyttä sekä turvallisuutta työpaikalla. Kyse on yhteistoiminnasta, jonka perustana on työpaikan työsuojeluorganisaatio ja turvallisuuskulttuuri.

Työsuojelua säätelevät monet eri lait, kuten työturvallisuuslaki, laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta sekä työterveyshuoltolaki. Työsuojelua koskevissa laeissa säädetään muun muassa työnantajan ja työntekijän velvollisuuksista työsuojelua koskien. Lisäksi niissä säädetään esimerkiksi riskien arvioinnista, yhteistoiminnasta ja sen osapuolista, perehdyttämisestä sekä työterveyshuollosta.

Valikoimastamme löytyy monipuoliset työsuojelukoulutukset, joissa kouluttajina toimivat eri toimialojen kokeneet työsuojelun ammattilaiset. Työsuojelukoulutuksissa on tarjolla kaikille suunnattu työsuojelun peruskoulutus, joka soveltuu hyvin esimerkiksi esimiehille ja työsuojelutoimikunnan uusille jäsenille perehdytyskoulutuksena.

Meillä on myös tarjolla työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille, työsuojelupäälliköille sekä turvallisuuskoordinaattoreille omat koulutukset, joissa perehdytään käytännönläheisesti toimenkuvien mukaisesti työsuojeluun ja sen kehittämiseen. Kaikki työsuojelukoulutukset on tarjolla avoimina webinaarikoulutuksina koulutuskalenterissamme.

Räätälöity koulutus

Järjestämme räätälöityjä lähi- ja webinaarikoulutuksia teidän organisaationne tarpeisiin. Kohdennamme koulutukset vastaamaan käytännönläheisesti teidän toimintaanne, joka tukee parhaiten päivittäistä työntekoa ja toimintatapojanne. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan teidän tarpeisiinne sopiva koulutus.

Ota yhteyttä

Jätä meille yhteystietosi, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi ja kerromme lisää palveluistamme.